|
|
-
Oulun Yliopiston Ylioppilaskunnan historiikkia - lyhyempi oppimäärä -
etusivu
|
 |
Oulun Yliopiston Ylioppilaskunnan historiasta muodostettu sarjakuva antaa lyhyen läpileikkauksen OYY lyhynteen ja sen luomien mielikuvien historiaan.
Tällä hetkellä lyhyempi oppimäärä pyörii Oulun ylioppilaslehden joka toisessa numerossa. Sarjakuva pureutuu yliopistomaailman kiemuroihin ja "ääritilanteisiin". Vuoden ensimmäisen sarjakuvan teemana on tieteellinen jargon.
Tämän sivuston jaksot on julkaistu Oulun ylioppilaslehdessä vuosien 2005 ja 2006 aikana. Sarjakuvan verkkoversio käsittää 30 jaksoa, kahdelta kaudelta. Sarjakuva pyrkii kulkemaan aikajärjestyksessä, mutta pohjautuen tiettyyn teemaan.
Sarjakuva käy läpi kehityksen perustamisesta, 2000-luvulle, opiskelijakulttuurin, -politiikan ja -elämän kiemuroita, sekä yhteiskunnallisia aatteita, huumorilla ja pilkkeellä silmäkulmassa.
Sarjassa esiintyvillä henkilöhahmoilla on vain nimellisiä yhtäläisyyksiä todellisuuteen. Sarjan piirroshenkilöt eivät välttämättä vastaa todellisuutta. Kuitenkin tunnelmallisesti liikutaan ajanhengen mukaisissa olosuhteissa. |
|
|
© 2002-2007 Harri Filppa, Kaikki oikeudet pidätetään.
|
| |
|